fbpx

Reija Rantala

“Olen kokenut ja monissa eri tehtävissä harjaantunut HR- ja johtamisen asiantuntija, valmentaja ja coach. Työurallani olen toiminut johtajana, kehittäjänä sekä muutosprojektien vetäjänä kotimaassa ja ulkomailla. Olen katsonut yritystoimintaa välillä esimiehen, välillä HR:n, talouden tai myynnin ja markkinoinnin lasien läpi.

Työssäni haluan edistää hyvää johtamista ja sitä, että jokainen ihminen voisi tehdä oman näköistään työtä, jolloin hän on parhaimmillaan ja jolloin myös yritys hyötyy eniten. Olen asioihin paneutuva, hyvä kuuntelija, työskentelen suunnitelmallisesti ja haluan viedä asiat käytäntöön. Haluan oppia joka päivä jotain uutta, ja minua innostaa paneutua uuden asiakasyrityksen tilanteeseen.

Staralla teen monipuolisia HR-asiantuntijapalveluita ja johtamisvalmennuksia. Joillekin asiakasyrityksilleni olen tehnyt HR-päällikköpalvelua jo pitkään, ja olemme lähes päivittäin tiiviissä yhteydessä ratkoen niin päivittäisiä HR-asioita kuin yrityskulttuurin, toimintatapojen, johtamiskäytäntöjen ja osaamisten kehittämistä. Toisten asiakkaiden kanssa kyse voi olla vaikkapa uuden avainhenkilön rekrytointiprojektista tai johtajan sparraamisesta haastavassa tilanteessa. Työtehtäväni asiakkaiden luona ovat usein erittäin luottamuksellisia.

Työn ulkopuolella minut näkee usein kiikarit kaulassa luonnossa liikkumassa. Erityisen innokkaasti tarkkailen ympäri vuoden lintuja, mutta myös muita eläimiä. Viihdyn puutarhatöissä ja hoitaen pientä metsäpalstaa. Olen myös intohimoinen lukija: aina pitää yöpöydällä olla elämäkerta tai joku muu hyvä kirja, ja otan mielelläni vastaan hyviä lukuvinkkejä.”

Ota yhteyttä

+358 50 5906 634
reija.rantala@staraconsulting.fi

#coaching #HR-palvelut #johtaminen #osaamispolkujen rakentaminen #rekrytointi #työnantajakuvan kehittäminen

#coaching #HR-palvelut #johtaminen #osaamispolkujen rakentaminen #rekrytointi #työnantajakuvan kehittäminen

Hehkulamppu keltaisella taustalla.

Ota yhteyttä

Kaipaatko luottokumppania yrityksen kasvun vaiheisiin? Laita rohkeasti viestiä, niin selvitetään yhdessä askelmerkit tavoitteiden saavuttamiseksi.